Äänekosken Urheilijoilla on uusi toiminnanjohtaja

11.3.2020

Äänekosken Urheilijoiden uutena toiminnanjohtajana on aloittanut maaliskuussa Henna Salonvaara

Äänekosken Urheilijoiden toiminnanjohtajan tervehdys

 

Maaliskuussa Äänekosken Urheilijoilla toiminnanjohtajana on aloittanut Henna Salonvaara. Henna on kotoisin Jyväskylästä ja on valmistunut Liikuntatieteellisestä tiedekunnasta terveystieteiden maisteriksi. Työkokemusta lasten ja nuorten liikkumisen parissa hänelle on kertynyt jo vuosikymmenen ajalta. Hennan erityinen kiinnostuksen kohde on lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen ja sen myötä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Alta on luettavissa Hennan tervehdys seuran nykyisille toimijoille ja myöskin tulevaisuuden harrastajille!

"Arvoisat ÄU:laiset, urheilumieliset ja innokkaat Äänekoskelaiset - minulla on ilo aloittaa työskentelemään tämän upean seuran toisena toiminnanjohtajana. Äänekosken Urheilijat tekevät niin paikallisesti, kuin valtakunnallisestikin erittäin merkittävää ja arvokasta työtä yhä useampien lasten ja nuorten liikkumisen tukemiseksi ja liikkumisen riemun löytämiseksi. Tästä suuri kiitos kuuluu vapaaehtoisille toimijoille, ÄU:n tukijoukoille, sekä yhteistyökumppaneille. Odotan innolla yhteistä tulevaa taivaltamme, jonka toivon olevan pitkä ja hedelmällinen. Tulevaisuudessa seuramme visio on tavoitella vieläkin organisoidumpaa, suunnitelmallisempaa ja laadukkaampaa toimintaa, jotta seurassamme on yhä useampien hyvä harrastaa. Seuran toiminnalla on tällä hetkellä vankka pohja, jonka parissa Äänekosken Urheilijoiden edellinen toiminnanjohtaja Sini Hokkanen teki todella hyvää työtä. Tätä työtä kohti hyvää on tarkoitus jatkaa ja tavoitella myös tulevaisuudessa! Äänekoskella ja lähialueilla yhtenä suurena vahvuutena on yhteishenki, joka liikuttaa meitä eteenpäin. Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia erittäin lämpimästä vastaanotosta ja toivottaa liikunnallista kevään alkua!" - Henna Salonvaara