EU:n Maaseudun kehitystuki

Äänemäessä toteutetaan kauden 2023-2024 aikana investointikehityshanke. 

Hankkeessa toteutettaan suunnitelman mukaisesti seuraavat toimenpiteet: 1) Äänemäen hiihtokeskuksen hissivalvonta ja kassajärjestelmä siirtäminen digitaalisille alustoille 2) Kehitetään kolmannen rinteen oheispalveluita, jotta alueen liikuntamahdollisuudet olisivat yhä useamman kävijäryhmän saavutettavissa. 

Hankkeessa hankittiin Äänemäkeen digitaalinen kassajärjestelmä, sekä hiihtoportit Äänemäkeen. Hissiportit ovat yhteydessä kassajärjestelmään. Oheispalveluja kehitettiin hankkimalla välineistöä lasten maahan ja parantamalla naruhissin turvallisuutta.


Kassajärjestelmän ja porttien hankinnan myötä Äänemäki on siirtynyt toiminnoissaan digitaalisille alustoille. Toiminnan asianmukainen ja vastuullinen seuranta on nyt mahdollista toteuttaa. Hankkeen myötä rinneturvallisuus on kehittynyt paremman seurannan myötä ja hanke on edistänyt keskuksen ympäristötoimia.

Tämän lisäksi hanke on kannustanut meitä entistä aktiivisempaan vastuullisuustyöhön ja olemmekin saaneet toteutettua vastuullisuuskäsikirjan, joka sisältää mm. ympäristöohjelman Äänemäkeen. Hankkeen toimenpiteet tukivat työtämme erityisesti ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

 

Hankkeeseen myönnetty julkinen tuki oli 40% kokonaiskustannuksista.